Miksi joku harjoittelee pelkästään kotona kun kuntosalejakin on olemassa?
Jokaisella on tähän varmasti omat syynsä eikä ketään pidä tuomita tämän takia. Yhtä hyvin voitaisiin kysyä: "Miksi joku vaivaantuu salille kun kotonakin voi harjoitella?".
Joku ei voi käydä kuntosalilla ehkä taloudellisen tilanteen tai lastenhoidollisten ongelmien takia. Jollain taas ei ole asuinpaikan lähettyvillä mieluisaa kuntosalia ja joku taas ei vain halua mennä kuntosalille koska ei tunne siellä oloaan kotoisaksi. Yhtäkaikki, myös kotona voi harjoitella eikä kenenkään syyt kuulu muille.
Lihaskuntoharjoittelua voi siis harrastaa niin kotona kuin kuntosalilla tai oikeastaan missä vain. Kotiharjoittelun hyvistä ja huonoista puolista on hyvin vaikea tehdä mitään kattavaa listaa koska jokaisen koti on erilainen ja täten myös harjoittelun mahdollistavat olosuhteet vaihtelevat.
Monet kotiharjoittelun plussapuolet kuitenkin säilyvät yleensä kodissa kuin kodissa. Ensinnäkin turhaa aikaa ei kulu kuntosalille siirtymiseen ja tämä onkin varmasti yksi suurimmista plussista. Varsinkin heille joilla on kotona huollettavanaan pieniä valvontaa vaativia lapsia, tai ovat muuten vain kiireisiä. Ajansäästön lisäksi myös vaivaa säästyy kun erilaisia urheiluvälineitä ei tarvitse aina raahata paikasta A paikkaan B.
Monelle esim. vuorotyötä tekevälle kuntosalien aukioloajat tahtovat olla ongelma, mutta koti on aina auki. Varsinkin naispuoliset tuttavani usein valittavat kun he eivät tunne oloaan kotoisaksi kuntosalilla. On tuijottavia miehiä eikä oikein edes tiedä mitä siellä pitäisi tehdä tai miten kuuluisi pukeutua. Kotona saa useimmiten olla rauhassa eikä kukaan välitä siitä mitä teet tai miten pukeudut.
Näin äkkiseltään pohdittuna luulisi kotiharjoittelussa olevan pelkkiä hyviä puolia, mutta valitettavasti paratiisissa on myös käärme. Usein kotiharjoittelua rajoittaa välineistön puute. Kattavan treenivälineistön kasaaminen maksaa vaihtelua summia välineistä riippuen ja tilaakin ne vievät. Tämäkin on kuitenkin täysin ratkaistavissa hyvillä täsmähankinnoilla, mutta hyvinvarusteltua kuntosalia on aika harvan mahdotonta rakentaa kotiinsa.
Summa summarum: mielestäni kuntosalijäsenyys ei ole mikään välttämättömyys hyvää lihaskunto tavoiteltaessa. Toki se mahdollistaa monipuolisemman harjoittelun ja yleensä suhteellisen hyvät olosuhteet harjoitteluun. Kuitenkin mielikuvituksella ja motivaatiolla myös kotiharjoittelu voi olla tehokasta ja muiden yllämainittujen etujen takia kenenkään ei pidä tuntea olevansa vähemmän vakavasti otettava harrastaja vaikka ei olisi koskaan kuntosalia nähnytkään.
Koti - paikoista parhain :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti